26. heinäkuuta 2009

Juha Holma / 26.7.2009

Kuoronjohtajan kesäloma – mikä se on?

Kuten niin monen muun, minunkin kesäni alkoi Tampereen Sävelen arktisissa olosuhteissa. Tamperelaisena kuorona jouduimme laulamaan jo torstaina. Sana ”joutua” siksi, että oli tarkoitus ensin treenata ja vasta sitten esiintyä. Loppuviikon me sitten todella treenasimmekin, sillä edessä oli lähtö Linziin Anton Bruckner-kilpailuun. Treenit jatkuivat Tonavan rantamilla ja itse kisassa saatiin koko kolmivuotisen Laulajat-johtajahistoriani aikana ensimmäistä kertaa keikalla ns. moposta kaikki irti! Lavalle nousi aivan eri kuoro kuin viikkoa aikaisemmin Mansesterissä! Tuloksena sekä sarjan ykkössija että kultaleima. Mielenkiintoista oli, että kaksi tuomaria kolmesta arvioi kappalekohtaiset pisteemme välille 21-25 (/30) ja yksi 14-18. Kuinka eräs suosikkikirjailijoistani (K. Turusen blogia lainaten) sanoikaan? ”Taiteilijan silmät eivät ole viime kädessä kilpailussa, vaan totuudessa, hyvyydessä ja kauneudessa.” Näin sen näin, taas kerran! Olisi oikeasti vaarallista, jos johtajien ja kuorojen silmät fokusoituisivat vain kilpailuihin. Taide ei näy pisteissä ja leimoissa, vaikka ne suuntaa-antavia parhaimmillaan voivatkin olla. Kilpailu tällä alalla olisi useammankin blogin ja keskustelun aihe!

Kyseisellä tamperelaisella kuorolla on jokin historian painolasti, että kaikki keikat menevät alle todellisen osaamisen – asiasta olen keskustellut edellisten johtajienkin kanssa, jotka tuntevat ja tunnustavat ongelman! Jokaiseen ongelmaan täytyy löytää lääke: olen tehnyt motivoinnin jos toisenkin, käyttänyt Alexander-tekniikkaa, huumoria – kaikkea mahdollista - päästäksemme eroon moisesta ikeestä ja vihdoin tuntuu löytyneen jonkinlainen viisasten kivi. Linzin upea onnistuminen tuonee sen riittävän itseluottamuksen jatkoonkin.

Kulttuuripääkaupunki Linzistä (loistavat lenkkeily- ja pyöräilymaastot!) suuntasimme Prahaan, jossa lähes 30 asteen helteet hellivät jo vapaalle päässyttä kuoroa ja johtajaa. Pari viikkoa aikaisemmin isäni kävi siellä 3 asteen sateessa. Sadetta on sitten lähtömme jälkeen riittänyt niillä nurkilla näihin päiviin asti. Perfect timing!

Juhannus ja alkuviikko sen jälkeen kotona. Sitten Joutsenoon – monen muun tapaan – kouluttamaan. Työteliästä, mutta hauskaa ja, ah, niin kouluttavaa aina myös itselle!
Sittenkö alkoi se kesäloma? Kyllä! Siis alkoi tulevan joululevyn suunnittelu, sovitus- ja sävellystyö. Soittajien, äänittäjien, tuottajien, äänityspaikkojen etsiminen tai varmistaminen. Kevään kilpaluohjelmisto, tulevan syksyn konserttiohjelmien viimeistely. Kyllähän ne omat konsertit vielä, mutta ne kolme vierailukonserttia syksyn kiertueella; pitäisi kysyä alkuasukkaidenkin mielipiteitä yhteiselon ihanuudesta! Itsellähän on selkeä kuva, mutta entäs jos... Sävellystyötkään eivät jätä rauhaan.

Mutta onko koskaan hetkeä, jolloin kuoromaailma jäisi kokonaan ajatusten ulkopuolelle? Toki! Loppuviikosta lähden kohti Vilnaa: siellä lupaan olla ajattelematta tätä maallista – joskus harvoin lähes taivaallista - kuoroelämää. Silti tiedän: jokainen uusi kokemus tuo jotain uutta niin kappaleiden tulkintaan kuin omiin sävellyksiin. Mutta onneksi en vielä kokiessani tajua sitä!

Aina...

19. heinäkuuta 2009

Marita Pasanen / 19.7.2009

Näinä päivinä olen lomilla. Kaikki musiikkileirit ovat tälle kesälle onnellisesti takana. Ne ovat työläitä, mutta yhtä antoisia opettajalle, kuin opiskelijoillekin. Olen taas monta hauskaa muistoa ja uutta ystävää rikkaampi. Nyt ajatus väliin lepää ja toisena hetkenä harhailee. Toukokuussa ahkerat laulunopiskelijat lähtivät ansaitulle lomalle. Päätin omistautua yhdelle harvoista harrastuksistani, kuorolaululle! Klemetti-Opiston Kamarikuoro täytti 50 vuotta. Loppujen lopuksi, vaikka oli hurjan hauskaa, työstähän se kävi. Valmistelut veivät monen ystäväni vapaa-ajan parin kuukauden ajan, päälle viikon harjoitukset ja massiiviset konsertit. Kaikesta jäi kauniit muistot ja kuorolle puhtia tuleviin vuosiin. Kuuntelin juhannuksena radiosta toisen juhlapäivän konserteista ja itkin ilosta. Mahtavaa musiikkia keskellä kesää, ja sain olla osa sitä!

Suomen Naiskuoroliiton laululeiri Joutsenon opistolla oli täynnä viimeistä paikkaa myöten. Kyllä on Suomi täynnä ahkeria ja osaavia naisia! Minulle se oli viimeinen leiri liiton puheenjohtajana. Jätän haikein mielin pestini seuraavalle. Olen kertonut kaikille, että olen antanut musiikille pikkusormeni ja se huomaamattani vei koko käden. Nyt sitten saa mennä koko nainen, enkä halua enää olla vastuussa näinkin isosta ja tärkeästä yhdistyksestä. Leirin jälkeen alkoi ihan virallinen loma ja sen kunniaksi kävin nopeasti Viron laulujuhlilla. Ei voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, kun kymmenet tuhannet ihmiset ympärillä laulavat kyynel silmäkulmassa. Se kannattaa käydä jokaisen kokemassa itse.

Olen huono lepääjä. Elin lapsuuteni maatilalla, enkä siten edelleenkään ymmärrä käsitettä "kesäloma". Opettelen kyllä, mutta olen vasta siinä pisteessä, että työ ikään kuin muuttaa muotoaan. Näin kesällä on aikaa kellahtaa laiturille, upottaa varpaat veteen ja "kuunnella partituureja". Täytyy tunnustaa, että korva on vielä parin viikon loman jälkeenkin niin väsynyt ääniin, että mieluimmin keskityn vielä nuotteihin, kuin levyihin.

Ensi talvena on edessä jotain vanhaa ja jotain uutta, ehkäpä jotain lainattua ja sinistäkin. Bachin Jouluoratorio ja Mozartin Requiem lepäsivät pari vuotta ja palaavat työn alle. Händelin Messiaan taas toivoisin hengähtävän... Mäntyjärven Salvat:in työstäminen jatkuu. Merikosken Laulu kokoaa uutta kilpailuohjelmaa, harmaita hiuksia siis luvassa. Uutena omaksuttavana on parhaillaan Ellingtonin jazz-messu, jonka kanssa joudun miettimään paljon äänenkäyttöä, rytminkäsittelyä ja fraseerausta. Keväällä olin suoraan sanoen kauhuissani, kun tätä teosta mietittiin. Onnekseni tunne on vaihtunut uteliaisuuteen ja iloisiin kysymyksiin. Kysyvä ei tieltä eksy! Yritän muistaa syksyllä: kollega on lähellä, kun hätä on suurin. Niin monta vuotta on jo takana kuorojen kanssa, että en jää takomaan päätäni seinään, vaan uskallan jo "ulkoistaa" osan työstäni. On täysin mahdotonta, että tälle elämälle ehtisin opiskella esim. tarpeeksi monta kieltä, eri aikakausien lausumismuodossaan. Jokaiselle kielelle löytyy taitaja ja aina apua on löytynyt. Tuntuu lohdulliselta huomata, että kysyminen ei ole luovuttamista.

Päätin viime pääsiäisenä, että yritän olla ennalta viisas ja suunnittelen seuraavan jouluohjelmiston ajoissa. Noh, ajateltu on, työstettykin aika lailla, mutta mitään ehdottoman valmista ei ole vielä kuoroille esittää. Koen pulmallisena sen, että jouluohjelmistojen harjoittelemiseen ei haluta, tai ymmärretä käyttää tarpeeksi aikaa. Mistähän lienee se ajatusmalli peräisin, että kevätkonsertin valmistamiseen saatetaan käyttää seitsemän kuukautta aikaa, mutta joululle annetaan hädin tuskin kaksi kuukautta. Jos ohjelmisto on vaativa, ei tietenkään riitä, että harjoitukset alkavat ensimmäisten pakkasöiden ja kuura-aamujen aikaan. Puntaroin, millä eväillä tällä kertaa ollaan liikenteessä ja paljonko kuoro on valmis panostamaan. Ihmeitä en enää odota, vaikka niitä joskus näenkin. Niiden varaan ei voi laskea harjoitusaikatauluja.

Ilmat suosivat Keski-Pohjanmaata. Vielä pari viikkoa aion nauttia auringosta ja annan ajatuksen karkailla edelleen. Ties, vaikka jokin ajatus alkaisi tiivistyä nuottiviivastolle ja rohkenisin osallistua Sulasolin sävellyskilpailuun. Lauluyhtye Naava valmistautuu elokuun alussa ensikonserttiinsa. Ilolla odottelen syksyä ja ääntä kuntoon nuhan jäljiltä.

14. heinäkuuta 2009

Jussi Mattila / 12.7.2009

Kun kesä on ennättänyt näinkin pitkälle, tuntuu kevään ponnistelujen muistelu jo hieman tuskalliselta. Vuosien varrella olen oppinut ehkä viettämään lomaakin, tänä kesänä se toteutui juhannukselta kun perheen kanssa lähdimme kahden viikon asuntoautoseikkailulle Etelä-Norjan vuoristoihin ja vuonoille. Itse olen parinkymmenen reissun norjankävijä – vaimolle ja perheen pienimmille kerta oli kuitenkin ensimmäinen ja ainutlaatuinen. Lämpöä riitti! Oslossa 30 asteen helteet, koko loma-aika jatkui aurinkoisissa merkeissä. Eikä kuorolaulua kahteen viikkoon. Jotunheimin yksikaistaisen serpentiinitien kiipeämistä isolla asuntoautolla en kuitenkaan suosittelisi ihan ensimmäisiä norjanmatkojaan tekeville: viereinen satojen metrien suora pudotus panee vatsalihakset jännittymään. Tosin tieltä suistumisen riskit on poistettu istuttamalla n. 30 cm korkuisia kiviä metrin välein tien reunaan…

Johtamani Kamarikuoro Ancora otti tehtäväkseen keväällä Haydnin Luomisen harjoittelemisen. Esitys on elokuun alussa, joten työ piti tehdä pitkälle toukokuun loppuun. Nyt ollaan hyvässä peruskunnossa, mutta koska teokseen ei pelkkä kamarikuoro riitä, pyysimme mukaan entisiä kuorolaisia ja avustajia. Heitä onneksi tulee, pääkaupunkiseudulta, Tampereelta, kuka mistäkin. Elokuun alussa on siis edessä tiivis periodi jolla hiotaan biisiä esityskuntoon. Onneksi teos on suurteoksista yksi miellyttävimpiä laulettavia kuorolle, suoranaista balsamia äänihuulille.
Muihinkin syksyn haasteisiin pitänee alkaa henkisesti valmistautumaan. Johtamani 40-henkinen Kuopion Nuorisokuoro lähtee mukaan YLE TV2:lla esitettävään Suomen Paras kuoro -ohjelmaan. On mielenkiintoista nähdä, millaiseen formaattiin homma on rakennettu. Rytmimusiikkiakin on mukava tehdä – toivottavasti haastetta kuitenkin riittää osaaville nuorille.

Kulunut viikko on mennyt töihin orientoitumisen merkeissä. Savonlinnan oopperajuhlilla käyntiä, samoin pari laulukilpailua on tullut kuunneltua. Ihmetystä aiheuttaa mieskato: Kangasniemellä alkukilpailuunkaan ei ollut kelpuutettu kuin naisia, sopraanoja ja mezzosopraanoja. Miesäänten puute ei taida enää olla pelkästään kuorojen ongelma.
Tänään lähden viikon työrupeamaan Joutsenon taidekesään. Onneksi tänä vuonna tulin valmistaneeksi suurimman osan kurssimateriaalista etukäteen. Silti päivät tulevat olemaan työntäyteisiä: kurssikuoro laulaa aamukahdeksasta iltaseitsemään joka päivä. Ja saunan päälle lisää.

Jussi Mattila

5. heinäkuuta 2009

Ruut Kiiski / 5.7.2009

Kesä tuntuu menevän ohi kovaa vauhtia. Minulla on ollut pitkästä aikaa kunnon lomaa ja olen osannut siitä myös nauttia. Välillä kyllä tuntuu, että kuoronjohtaja ei ole koskaan lomalla. Kuorojen syyskausi alkaa jo elokuussa, ja ohjelmistovalinnat pyörivät päässä päivittäin. Välillä konsertti-idea nousee yhdestä kappaleesta, välillä minulla on superidea, muttei yhtään kappaletta sen sisällöksi. Ohjelmiston valitseminen on mielestäni yksi johtajan rankimmista, mutta myös antoisimmista tehtävistä. Vapaus valita tuo mukanaan myös vastuun. Seuraavia ajatuksia olen pyöritellyt päässäni taas ennen uuden kuorokauden alkua.

Suuremmat linjat on toki sovittu aikaisemmin. Konserttipaikat on varattu hyvissä ajoin ja konserttien teematkin ovat olleet itselleni selvät jo kauan. Kun nyt sitten täytyisi päättää lopullinen sisältö, ei se olekaan niin helppoa.

Ohjelmiston valintaan kohdistuu paineita monelta suunnalta. Kuoronjohtajana koen, että vastuullani ei ole vaan omien kuorojeni kehittyminen vaan myös koko kuorokulttuurin kehittäminen. Miksi tekisin samoja asioita kuin kaikki muut ja samalla tavalla. Kuorot erottuvat toisistaan usein juuri ohjelmiston perusteella. Tämän takia pistän itselleni riman ehkä turhankin korkealle. Haluaisin löytää joko uutta harvoin esitettyä musiikkia tai löytää jo paljon esitetyille musiikille uudenlaisen esittelytavan. Ja silti monelle kuulijalle ja laulajalle voi myös olla elämys laulaa ja kuulla tuttuja lauluja perinteiseen tapaan, jos se vain on tehty korkeatasoisesti! Taitaa kultaisen keskitien etsintä jatkua...

Ja sen lisäksi, että yritän kerralla parantaa koko maailman, yritän myös ajatella kuorolaisiani. Kun löydän omasta mielestäni hyvän kappaleen, mielessäni pyörii kysymyksiä. Vastausten löytäminen kaikkiin kysymyksiin kerralla on vaikeaa ja kärsimättömänä ihmisenä meinaan aina jumittua juuri tähän vaiheeseen. Onko kappale sopiva kuorolleni? Viekö se heidän osaamistaan eteenpäin? Saammeko sen ajoissa valmiiksi? Vaikka emme saisi sitä valmiiksi, onko se niin tärkeä kappale kuoron kokonaisohjelmistoa ajatellen, että kannattaa taistella ja esittää se ensimmäisellä kerralla vaikka keskeneräisenä? Sopiiko kappale konsertin teemaan ja muihin valitsemiini kappaleisiin? Edustaako se sitä suurempaa visiota, joka minulla on kuoroni toiminnasta? Kysymyksiä on loputtomasti. Kaiken tämän keskellä täytyy varmasti vain luottaa omaan makuunsa ja arvostelukykyynsä.

Tasapainoisen ja toimivan konserttiohjelman suunnitteleminen tuntuu olevan aivan oma taiteenlajinsa. Helppoa se on silloin kun konsertissa esitetään yksi isompi teos. Säveltäjä on hoitanut tuon kokonaisuuden suunnittelemisen jo aikaisemmin. Mutta jos konsertti koostuu monesta erillisestä kappaleesta, on mielestäni suunnittelu ja sommittelu erittäin tärkeää.

Asiaa voisi verrata vaikka kukkakimpun kokoamiseen. Suuret ja kauniit kukat pääsevät oikeuksiinsa hyvin tehdyssä asetelmassa. Myös vähäpätöisemmät heinät löytävät kauniissa kimpussa paikkansa. Sama pätee musiikkiin. Yksittäisen kappaleen tehoa voi muilla kappalevalinnoilla tehostaa ja hyvän kappaleen voi valitettavasti myös hukuttaa samantyylisten kappaleiden virralla. Yleisöä tulisi aina ajatella. Liian pitkä konsertti on puuduttava, vaikka musiikki olisi kuinka hyvää.

Näiden musiikillisten kukkakimppujen kokoamiseen käytän paljon aikaa ja toivon, että se myös tuottaa tulosta kun kokemus karttuu.

Koko ohjelmistonvalinta ja toteutus on prosessi, jonka lopputuloksen johtajakin kuulee ensimmäistä kertaa vasta konsertissa. Konsertin tunnelma ja lataus esitykseen vaikuttaa osaltaan myös siihen miltä kokonaisuus kuulosta ja tuntuu. Sitä latausta ei saada aikaan harjoituksissa. Vasta konserttitilanteessa kuulen, osuiko valintani oikeaan vai täytyykö minun ottaa opiksi seuraavaa kertaa varten.

Nyt palaan takaisin pyörittelemään näitä ajatuksia vielä vähän lisää päässäni ja etsimään helmiä kuorojeni ohjelmistoihin. Keskellä heinäkuuta kuoronjohtajan ajatukset ovat jo joulussa.