31. elokuuta 2009

Ruut Kiiski / 31.08.2009

Vietinpä tuossa viikonlopun vähän erilaisissa muusikon töissä. Toimin housebandin esilaulajana Kansan Raamattuseuran järjestämässä nuorten konfrenssissa. Nautin paljon siitä, että omia muusikon taitojaan pääsee käyttämään monenlaisissa tehtävissä ja monenlaisen musiikin parissa. Kun on vetänyt viikonlopun kevyttä gospelia, on taas uudenlaista energiaa palata klassisen kuoromusiikin pariin. Ja vetänyt todellakin, koska nykyäänhän vain vedetään!! Hyvin me vedettiin.

Olen kauhukseni ja myös onnekseni ilmoittautunut kolmelle eri kuoronjohdon mestarikurssille, jotka kaikki pidetään syyskuun aikana. Saan siis varmasti kolme erilaista mielipidettä ja näkökulmaa musiikin tekemiseen, omaan johtotekniikkaani ja laulamiseen. Odotuksia minulla ei kauheasti ole. Haluaisin vain mahdollisimman avoimesti ottaa vastaan kaiken mitä minulle halutaan opettaa ja sitten ajan kanssa itse tutkia, mistä asioista ole samaa mieltä ja mitkä ohjeet jätän kuuntelematta.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että kun minua opettaa joku, jolla on enemmän kokemusta johtamisesta kuin itselläni, kaikki ohjeet on tärkeää punnita kunnolla. Mitä enemmän käytännön kokemusta ihmisellä on, sitä enemmän hänellä on takanaan kinkkisiä tilanteita, virheitä, suuria onnistumisia, oivalluksia etc. Eli tästä päättelen kaiken opetuksen perustuvan aina johonkin itse koettuun tilanteeseen.

Me nuoret muusikot kannamme usein mukanamme yhtä taakkaa. Ja sehän on tietenkin se, että tiedämme nuorella iällä jo kaikesta kaiken, olemme mielestämme parempia kuin edeltäjämme ja osaamme hyvin osoittaa sormella kaikkia vanhempien kollegoiden tekemiä virheitä. Ja ainakin pari vuotta taaksepäin olin itsekin juuri tällainen. Siperia kuitenkin opettaa.

On erittäin helppoa mennä sijaistamaan kuoronjohtajaa yksien harjoitusten ajaksi, ja olla se uusi ja virkistävä johtaja, jolla on uusia ideoita ja ratkaisutapoja kuoron ongelmiin. Kuoroharjoitusten jälkeen on mukavaa kun joku kuorolaisista tulee sanomaan, että olipas mukavat harjoitukset ja tule toki uudestaankin. Mutta on aivan eri asia johtaa omaa kuoroa viikosta toiseen ja pitää koko ajan harjoituksissa yllä korkeaa tasoa, suunnitella kuoron toimintaa vuosien päähän ja tehdä suuria kuoroa koskevia ratkaisuja.

Voi olla, että osa meistä tuleekin olemaan parempia kuin edeltäjämme ja näinhän sen tulisikin olla. Kehitys kehittyy ja meidän täytyy pysyä kyydissä mukana. On toki hyvä, että käytämme niitä hyviä puolia, joita nuorilla usein on. Ehkä meistä löytyy uudenlaista innokkuutta, ennakkoluulottomuutta ja energisyyttä. Mutta nuorena meiltä puuttuu aina se yksi asia, mitä vanhemmilla on. Kokemus. Tätä vastaan emme voi kilpailla. Eikä meidän kai tarvitsekaan. Kokemuksen syvää rintaääntä tulisi mielestäni silti aina kunnioittaa.

Sanoista tekoihin voi olla hyvin pitkä matka. On helppoa sanoa, että jos minä olisin ollut johtamassa, kuoro olisi laulanut paremmin vireessä ja esiintyminen olisi ollut eloisampaa. Mutta kun on tehnyt töitä kuoron kanssa vaikka vuoden eikä vireysongelma ole edelleenkään parantunut, ei voi muuta kun nöyrtyä vaikean tehtävän edessä. Kuoronjohto on kuin 50km maraton. Jos ottaa liian kovan spurtin lähdössä (jotta pääsisi heti alussa kärkeen), ei varmasti jaksa loppuun asti.

Mutta nyt onkin jo kiire tekemään viimeisiä havaintoja huomenna alkavan mestarikurssin kappaleista. Yritän muistaa tämän nöyrän asenteen ja kuunnella kokemuksen ääntä!

1 kommenttia:

23. syyskuuta 2009 klo 20.53 , Blogger Dani kirjoitti...

Moi Ruut!
Olipa hieno teksti! :)
Dani

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu