8. marraskuuta 2009

08.11.2009 / Marita Pasanen

Voih, kuinka tuo ymäpärillä riehuva sikainfluenssa kaihertaakaan ajatuksia! Jännityksellä odotin, miten suuri yleisö suhtautuu isäinpäiväkonsertteihin. Uskaltavatko lähteä joukkotapahtumaan. Ja tuleeko joku sairaana ymmärtämättä asian vakavuutta?! Mutta turhaa mietin, sali oli pullollaan innokkaita (ja terveitä) kuulijoita. Tulin juuri poikani ensimmäisestä konsertista. Hän puhalsi trumpettiin tohkeissaan ja meno lavalla vain parani konsertin edetessä. Siitä se alkaa. Onneksi hän löysi soittimen, kun laulu ei oikein innosta. Ehkä laulu tulee sitten myöhemmin, kun ääni tasoittuu miehen ääneksi. On tärkeää, että pääsee musiikin maailmaan mahdollisimman varhain.

Syksyn kynnyksellä laulaja miettii, miten ääni kestää tottumisen kylmään ilmaan. Nyt sairaslomaan ei tarvittu edes ilmojen viilenemistä. Olen jossain vaiheessa altistunut homeelle ja nyt se vei äänen. Ääni on työkalu. Niin kuin juoksijalle jalka, tai kaupan kassalle käsi. On todella tuskastuttavaa olla sairaslomalla, kun aamulla herää virkeänä ja miettii, mistä aloittaisi. Ei mistään. Tuntuu turhauttavalta. Tutut kummastelevat, kun lenkkeilen ja kuljeskelen kosalla treenaamassa viulu kainalossa. Uudella vaivalla on kummat oireet, joskus epäilen niiden todellisuutta. Mutta käänne parempaan on jo tapahtunut. Lauloin tänään Mozartin Requiemin sopraanosoolot. Kaikki toimii taas, äänen resonointi vain sattuu otsaan ja poskionteloihin.

Viikon päästä palaan takaisin opetushommiin. Ensilumet sinnittelevät maassa. On helpompi tehdä jouluohjelmistoa kuntoon, kun on valkea maa. Nyt kesällä tehty ohjelmistotyö palkitaan. Enää ei tarvitse sukellella nuottihyllyihin, vaan voi keskittyä tekemään lauluista kokonaisuutta. Puuhaan Sibeliuksen joululaulujen parissa. Voi kuinka suloisia ne ovatkaan! Hyvin hennolla kädellä sovitettuna ne soivat naiskuorolla kirkkaasti.

Ohjelmistosta puheen ollen, viimeisen viikon kohteena on ollut suuret hengelliset teokset jousiorkesterille ja kuorolle. Ei meillä täällä pikkukaupungeissa ja maalaispitäjissä ole sinfoniaorkestereita! Ja jos kuoro on tämän tyyppisen konsertin tuottaja, niin eipä tahdo löytyä rahoitusta kymmenien soittajien orkesterille. Toisekseen, ei ole mielekästä ympätä satapäistä kuoroa ja yhtä suurta orkesteria pikkuisen ristikirkon alttarille. Teoksia löytyy, mutta ei liikaa. Tässäpä olisi haastetta tämän päivän säveltäjille.

Tsemppiä flunssan välttelyyn!
Marita

1 kommenttia:

28. lokakuuta 2020 klo 12.03 , Blogger digishop kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu