19. tammikuuta 2010

19.1.2010 / Teemu Tommola

Useimpien kuoronjohtajien työnkuvassa yhdistyvät harrastuksenohjaajan ja muusikon roolit. Harrastuksenohjaajan työ on arvokasta, ja siinä voi tulla vaikka kuinka hyväksi. Silti mietin usein, mitä asioita muuttamalla pääsisin toteuttamaan muusikon rooliani täysipainoisemmin. Niitä asioita on monia, mutta kirjoitan nyt vain yhdestä: harjoitusajasta.

Tuntuu musiikillisesti käsittämättömältä – joskin harrastusmielessä käytännölliseltä – että kuorot harjoittelevat kerran viikossa. Tämä voi olla myös luonnekysymys, mutta ainakin minusta tuntuu todella vaikealta lopettaa harjoitus kahden tai kolmen tunnin jälkeen, palata päiväkausiksi ihan muiden töiden pariin ja kerätä ajatukseni taas viikon kuluttua. Siksi rakastan harjoitusleirejä.

Opittu unohtuu, ellei sitä kerrata. Aivojen kannalta ihanteellista olisi, jos tunnin mittaisen opiskelujakson jälkeen pidettäisiin vain 10 minuutin tauko ennen ensimmäistä kertaamista. Toinen kertaus pitäisi saada seuraavalle päivälle. Sen jälkeen riittää vajaa viikko jne. Leirillä voidaan kaikki lauantaina opittu kerrata heti sunnuntaina. Muistijälkeä edelleen vahvistava kolmas kertaus tulee leiriä seuraavassa arkiharjoituksessa. (Hmm, juuri siinä harjoituksessa, josta kuorolaisilla on kaikkein matalin kynnys jäädä pois...)

Sitäpaitsi leirillä kuoro on irti arjesta ajallisesti, paikallisesti ja maisemallisesti. Laulajien (ja johtajan) roolit ja tottumukset ovat vahvasti kontekstisidonnaisia, joten leiriolosuhteet vapauttavat tekemään eri tavalla kuin aina muulloin. Leiri on kuin matka – tai vielä parempaa: kuin uni. Ja ennen kaikkea leirillä on AIKAA!

Kuinka paljon kadehdinkaan niitä teatteriohjaajia, jotka saavat harjoittaa yhtä näytelmää viikkokausia joka päivä! Käytettävissään olevan ajan ansiosta he voivat etsiä, muuttaa mieltään, panna näyttelijät improvisoimaan, teettää harjoitteita, keskustella, oivaltaa, sisäistää. Kun näytelmä on ”valmis”, sitä voidaan esittää kymmeniä kertoja, ja tänä aikana tulkinta syvenee edelleen. En tiedä, kuinka relevanttia vertailu teatteriin on, mutta minua vaivaa se, että kuoronjohtajan pitäisi kuulemma tietää harjoituskauden alkaessa, mitä hän haluaa, ja käyttää joka minuutti tehokkaasti näkemyksensä siirtämiseksi laulajiin. Miten käy silloin kuorolaisten luovan potentiaalin?

Niinpä haaveilenkin kuorosta, jonka laulajilla ei ole rajoittavaa muuta elämää, ja ”kuoroluostarista”, johon tämä kuoro voisi sopivin väliajoin vetäytyä viikoksi tai kahdeksi etsimään kaikessa rauhassa, yksissä tuumin, merkityksiä musiikista.

1 kommenttia:

8. huhtikuuta 2010 klo 22.09 , Blogger U kirjoitti...

Kunpa voisinkin olla kokopäiväinen kuorolaulaja!

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu