21.02.2010 / Jussi Mattila

En tiedä kuinka asiallista on viitata edellisviikon blogiin, mutta teenpä sen kuitenkin. Ruut Kiiski nimittäin tarttui aitoon asiaan.

Olen aina ihmetellyt onko minussa jokin vika, kun en halua koskaan kuunnella kuorojen konserttitaltiointeja. Onko itsekritiikissäni ehkä jotain vikaa?

Varmasti on, mutta se on toinen juttu. Tämä konserttien taltiointi-into, johon usein liittyy kuvitelma siitä että niitä nyt ja tässä, tai heti seuraavassa harjoituksessa, analyyttisesti ruotimalla parannettaisiin kuoron sointia on kyllä melkoista kukkua. Jokainen konserttitilanne on ainutlaatuinen. Sitä tunnelmaa ei voi taltioida äänitallenteelle tai edes videolle. Kaikki on hetken siinä - ja katoaa.

Tähän aiheeseen aika kiinteästi liittyy äärimmäiseen täydellisyyteen pyrkiminen. Tätä taipumusta esiintyy joskus niillä, jotka suhtautuvat kuoroharrastukseensa syvällä vakavuudella ja analyyttisyydellä. Tämä pyrkimys ei vain valitettavasti aina edistä musiikkielämyksen syntymistä. Joskus nimittäin käy niin, että haluttaisiin hinkata pois jotain pientä särmää omassa stemmassa. Juuri sillä ajalla, joka kuoronjohtajan pitäisi käyttää sen ISON tahran siivoamiseen. Aikamme täällä kun on - valitettavasti - rajallista.

Se hetki, kun musiikki elävänä esitetään, on kuin elämä itse. Se sietää pienet rosotkin. Täydellisyyteen pienimmissäkin yksityiskohdissa pyrkivä musiikki on mielestäni melko usein yhtä innostavaa kuin leikkaussali.

On tallenteista toki hyötyäkin - etenkin videotallenteista. Joskus on hyvä taltioida kuoron esiintymistä jotta voidaan miettiä, olisiko eloisuudessa, ilmeikkyydessä yms. parantamisen varaa. Nyt en tarkoita koreografiaa, vaan sitä, että suomalainen kuoro voisi joskus yrittää näyttää siltä, ettei lauleta hautajaisissa. Aktiiviset kasvot vahanaamion sijaan saavat soinninkin toisenlaiseksi. Tässä muuten ruotsalaiset ovat meitä lähes valovuoden edellä.

Vuosi kääntyy kevättä kohti vaikkei keleistä uskoisi. Mitä kuoronjohtajan kevääseen kuuluu? Yhtäällä työstetään kilpailuohjelmistoa, toisaalla tehdään kuoron toimintamalliremonttia, kolmannessa kantaesitettävää oopperaa, neljännessä hikoillaan kolmen rinnakkain valmistettavan, täysin toisistaan poikkeavan konserttiohjelman parissa...

Heinäkuussa saa jo hengähtää.