Juha Holma 26.9.2010

Pitkä kuuma kesä on nyt ohi, vaikka jatkoinkin sitä vielä Espanjan helteessä keikkareissulla pari viikkoa sitten. Liekö ilmastonmuutos vai mikä, mutta siellä oli ihan Suomen lämmöt: jatkuvasti yli +30 astetta.

Asuimme Murcian maakunnassa pienellä viinitilalla, josta trippailimme toisilla tiloilla, linnoissa yms, lammastiloilla ja vuoristossa . Ja tietysti esiinnyimme. Kaiken tämän välissä oli kerrassaan hienoa vaellella patikoiden tai – erityisesti aamuisin yksin juosten – huiman jylhissä espanjalaismaisemissa. Harjoituksia unohtamatta. Olin kirjoittanut espanjankielisiin tuttuihin lauluihin sovitukset, joiden treenaaminen jäi todellakin viime tippaan!

Kolmesta esiintymisestämme keskimmäinen oli yleisömäärältään suurin ja tunnelmaltaan kertakaikkisen mainio. Yleisönä oli paikallisia alkuasukkaita ja koko liuta suomalaisia muuttolintuja, muutama britti. Todennäköisesti muitakin kansallisuuksia löytyi, oltiinhan Torreviejassa. Paikallisen aikakäsityksen mukaisesti itse ”lava” oli vielä ruokailijoiden käytössä esiintymisen alkamisajankohdan aikaan, mutta monessa liemessä keitetty ryhmämme ei hätkähtänyt moista: jäipähän enemmän keskittymisaikaa! Tosin turhaan kiirehdittiin henkemme kaupalla vuokra-autoillamme 150 km/h edellinen puolitoista tuntia keikkapaikalle.

Blogeissamme jo muutaman kerran esiintynyt ilmiö tuli vastaan, tosin tällä kertaa käänteisenä. Kohtalaisen mukavasti esitetystä ohjelmistostamme yleisön suosikeiksi nousi kaksi kappaletta. Lukuisten encorejen ja raivoisien aplodien jälkeen varsin moni kävi keikan jälkeen kehumassa konserttia ja ennen kaikkea näitä kahta laulua. Jälkimmäinen sai myös paljon mainintoja sen haastavuudesta.

Tosiasiassa tämä ”haastava” kappale oli ohjelmiston helpoimpia. Täysin käsittämättömästi ihan selkäydinkamaa oleva kappale oli alusta lähtien täysin hajallaan: yhtään soivaa sointua siitä ei löytynyt. Yritin jopa auttaa itse laulamalla – liekö ensimmäinen kerta koskaan – , mutta en edes tiennyt mitä stemmaa käyttäisin pohjana kursiakseni kasaan, mitä kursittavissa oli. Loppuun päästiin, hieman hämmentyneissä tunnelmissa, mutta yhtä aikaa sentään.

Tämä esitys kosketti yleisöä eniten. Miksi? Ensimmäinen syy on ilmeinen: kappale ei ollut heille ennestään tuttu! Sibeliuksen Sydämeni laulusta vastaava versio ei olisi kehuja kerännyt. Ehkä epämääräiset klusterit medianttisten kolmisointujen sijaan antoivat vaikutelman vaikeudesta. Mutta tärkeämpää oli silti konsertin kokonaistunnelma. Olimme saaneet yleisön varauksettomasti puolellemme ennen ”katastrofia”. Jos konsertti olisi nauhoitettu ja joku kuuntelisi äänitettä myöhemmin kotonaan, en jaksa uskoa että kukaan olisi pitänyt tästä esityksestä. Nyt livenä vain esiintyjät kokivat täystyrmäyksen...

Miten yleisö sitten saadaan urheilutermein ylimääräiseksi pelaajaksi? Sitä varmasti jokainen johtaja pohtii mm. kappalevalinnoissaan ja niiden järjestämisessä. Kenties muu informaatio ohjelmalehtisineen voi olla osa koukuttavaa kokonaisuutta. Rento, välitön esiintyminen lienee välttämätöntä. Edellä mainitusta esiintymisestä huolimatta musiikin huolellinen toteutus on tärkeää. Mutta olkoon tämä juttu esimerkki myös siitä, että kaikkeen vaikuttaa myös sattuma. Kuten elämässä yleensäkin!

Juha Holma

P.S. Koska kommentointi on ollut näille blogeille lähes olematonta, jätin tarkoituksella lähes hithcockmaisesti loppuratkaisun auki. Jos joku yleensä joskus näitä lukee, olisi kiva saada vastaavia tai päinvastaisia kokemuksia esiin. Sitä vartenhan blogit kai ovat...