Suomen Kuoronjohtajayhdistys r.y.: 15.4.2012 / Pekka Kostiainen

Ensimmäinen blogini ikinä. Siispä esittelen minäkin itseni.

Olen Pekka Kostiainen, säveltäjä, kuoronjohtaja. Työskentelin Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen lehtorina vuosina 1971-2000 ja hetimiten Jyväskylään tultuani minut pyydettiin johtamaan Jyväskylän Nuorisokuoroa (myöhemmin Musica-kuoro), jota johdan edelleen. Vox Aurea -lapsikuoroa johdin vuodesta 1994 vuoden 2008 loppuun. Siinä kaikki kuoroni. Kuoronjohtajahommissa olen siis ollut jo yli 40 vuotta. Halusin ja haluan edelleenkin keskittyä mahdollisimman hyvin musiikin tekemiseen, enkä katsonut kykeneväni useamman kuoron ohjelmistojen suunnitteluun, etsiskelyyn ja valmistamiseen.
Halusin ja haluan myös säveltää.

Opiskelin kanttori-urkuriksi Sibelius-Akatemiassa 1960-luvulla ja sävellysdiplomin suoritin 1973. Muun muassa Hyökin Matti ja Marjukka Riihimäki olivat opiskelukavereitani ja Marjukka jopa soinnutusoppilaani. Kuoronjohtoa meille opetti Harald Andersén. ”Lempinimi” Harald-hirmuinen ei ollut täysin tuulesta temmattu. Haraldilla oli tapana sinutella lempioppilaitaan (lue: hänen mielestään musikaalisia) ja muita hän teititteli. Minua teititeltiin;) Muuan muisto kuoronjohtotunnilta: lukukausi oli aluillaan ja minulla oli johtamiskokemusta tosi vähän. Työn alla oli Kuulan Rukous ja minut komennettiin johtamaan. Jännitti älyttömästi ja tietenkin olin täysin kipsissä. Harald nimittäin osasi olla melko kyyninen ja oman tulkintani mukaan aika ”pirullinen”. Sain kuitenkin mielestäni homman hoidettua ihan siististi. Ehkä liiankin siististi sillä Haraldin palaute oli: herra Kostiaiseen sopii Leinon
sanat ”minä lapsena vanhaksi vanhenin, en nuor ́ole koskaan ollut”. Kuulin
ympäriltäni naurun hörähdyksiä ja minä luikin paikalleni tenoripulttiin. Tämän
jälkeen oli entistä vaikeampi mennä kuoron eteen.

Opiskelujeni loppuvaiheessa Haraldin suhtautuminen minuun kuitenkin
muuttui hyvinkin myönteiseksi. Tämä johtui siitä, että sävellyksenopettajani
Jouko Tolonen oli maininnut minut talon parhaaksi kontrapunktikoksi. Sittemmin meistä tuli sinut ja ”Hartsu” esitti kuorojensa kanssa useita sävellyksiäni. Evankeliumimotetti lähetyskäskystä vuodelta 1970 oli jopa kuoronjohtotehtävänä.

Mitä siis yritän selittää? Sitä, että mielestäni musikaalisuutta on montaa lajia. Sitä, etteivät tarkka korva tai erehtymätön solfataito ole ainoita musikaalisuuden mittoja ja sitä, että suhtautumisemme muihin ihmisiin voi aidosti muuttua. (Itsestäänselvyyksiäkö?)

No, yli 40 vuotta yhtäjaksoista kuoronjohtamista ja kuorolaulamista on varmasti opettanut enemmän ja eri asioita kuin kuoronjohto-opiskeluvuodet Sibelius-Akatemiassa. Opiskeluaika oli kuitenkin merkityksellinen, muistanhan sen aikaiset tapahtumat todella tarkasti.

Mitä olen kuoronjohtamisesta ja kuorossa laulamisesta oppinut?

1) Yhtenäinen äänenmuodostus on hyvän kuorosoinnin A ja O. Tähän ei vielä omina opiskeluvuosinani kiinnitetty huomiota.

2) Johtajan ja kuoron luottamuksellinen ja kunnioittava vuorovaikutussuhde on motivaation ja viihtyvyyden edellytys. Siis, että päästäisiin maksimaaliseen taiteelliseen lopputulokseen. Tästä asiasta Harald mainitsi että kuoronjohtaminen on yhtäaikaa sekä täydellistä diktatuuria että täydellistä demokratiaa.

3) Hyvä kuoronjohtaja tekee itsensä tarpeettomaksi: jutut pitää harjoitella niin hyviksi, että esityksessä kaikki loksahtaa paikoilleen niin pimeässä kuin valoisassakin, vaikka silmät kiinni tai vaikka johtaja ei tekisi mitään tai vaikka
hän tekisi kuinka pahoja möhläyksiä. Opetuksen tarkoitus oli, että möhläyksiä ei tule.

4) Johtaja ei ole pääasia eikä kuorokaan, vaan se, että musiikki puhuttelee ja saa vastakaikua kuulijoissa, menee ihon alle, aiheuttaa väristyksiä, nostaa ihon kananlihalle ja ihokarvat pystyyn, itkettää, naurattaa, luo elämyksiä. (Itsestäänselvyyksiäkö?)

Kun vihdoin loppui se saarnan pito, niin Pekka sanoi, että ”Aika ito te jellona
tentään oli.”(Oiva Paloheimo) Isoja asioita, vai onkohan ne kuitenkaan kovin isoja. Eletäänhän parhaillaan Titanicin haaksirikon 100-vuotismuisteloita.
Niin tai näin, tämä poika lähtee toukokuun 1. viikoksi Japaniin sikäläisen kuoronjohtajasymposiumin kutsutuksi säveltäjävieraaksi. Ohjaan siellä
työpajoissa lapsi-, nais- ja sekakuoroja omien biisieni tulkintaan. Jos vaikka päästäisi tuon neloskohdan tasolle. Mene ja tiedä?!

Pekka Kostiainen ”sävelläjä” Jyväskylän hyvästä kaupungista

Suomen Kuoronjohtajayhdistys r.y.

15. huhtikuuta 2012

15.4.2012 / Pekka Kostiainen

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta

Aiemmat tekstit